Viikko Taupolla

Matkablogini karsii siita, etta vietan viikon pois netin aaresta, mutta matkani itsessaan ei karsi - painvastoin!

Viikko Taupolla Priestelysien mokilla oli rentouttava ihana kokemus! Johnin vanhemmat rakensivat mokin 60-luvulla. Se rakennettiin alunperin ainoastaan mokiksi ja taloa ymparoi iso puutarha. Pihalla kasvaa pippuripuu ja pippuripuun varjossa on puutarhatuoleja ja -poyta. Otin mukaani joululahjaksi saamani kirjan New Zealand Short Stories, mutta en ehtinyt lukea siita kuin muutaman tarinan, silla luin Jamesin joululahjaa The Maus:ia ja Anne:in kirjaa My Name Was Judas. The Maus on sarjakuva, joka kertoo natsi-Saksan juutalaisvainoista ja puolalaisen juutalaisen selviytymistarinaa. Siina puolalaiset ovat sikoja, juutalaiset puolalaiset hiiria, saksalaiset kissoja, amerikkalaiset koiria ja ranskalaiset sammakoita. My Name Was Judas on kuvitteellinen kertomus Jeesuksesta, jonka Judas kertoo omasta perpektiivistaan. Erittain mielenkiintoinen!

Taupolla luimme, soimme, uimme ja nukuimme paljon. Se oli rentouttavaa hengailua mokilla koko Priestelysien perheen kanssa. Laiskottelua jaksoi sen takia, etta teimme pitkia kavelyretkia. Kaiken lisaksi viikkoa piristi muutama hauska ja osittain jannittava ohjelmanumero:

30.12.2008
John oli vuokrannu meille kuudeksi tunniksi veneen, jolla pystyimme menna Taupo-jarvelle kalastamaan taimenia. Niiden myyminen on kielletty, mutta jos hankkii veneen ja kalastusluvat, niita saa pyydystaa itselleen. Tarkoituksena oli pyydystaa uuden vuoden aaton illallinen.
Onget kiinitettiin painoihin, jotka vetivat syottimen syvalle. Ongen karjet kaareutuivat alaspain taman painon takia. Kun kala nappasi, ongen naru irtaantui painosta ja taman nakyi siina, etta ongen karki alkoi huojumaan. Silloin joku huusi aina "Strike!" ja se, jonka onki huojui, se henkilo oli "napannut" kalan. Katselimme ongen karkia tarkkana, mutta jossain vaiheessa vasyin katsomiseen ja paatin kayda vessassa. Juuri kun olin laskenut housuni alas, kuulin huutoja kannelta. "Strike! Katsi, it's yours! Katsi, Katsi!" Nostin housuni ylos ja palasin kannelle katsomaan, kun veneenomistaja Richard nosti kalan jarvesta, tappoi sen ja heitti sen vedella taytettyyn sailioon. Sen jalkeen menin takaisin vessaan.
Saimme taman jalkeen narrattua viela nelja kalaa, joista yksi oli liian pieni ja toisessa oli loinen. Kolme kalaa riitti ravitsemaan meita uuden vuoden aattona. Taimen maistui hyvalta ja se oli ihanan tuoretta!

31.12.2008
Kiipesimme uuden vuoden aaton kunniaksi laheisen vuoren Tauharan. Vuori on noin 1000 m ja Taupo-jarvi ja kaupunki on noin 300 m meren ylapuolella. Polku karjelle oli mutainen, silla edellisena paivana oli satanut paljon. Onneksi en liukastunut matkalla kertaakaan. Vuorta oli mukava kiiveta, silla polku meni metsikon kautta, joka oli viilea. Tuntui hyvalta tehda jotain ja uuden vuoden aaton herkkuateriaa oli mukava syoda pienen urheilun jalkeen.

1.1.2009 n. klo 11
Seitseman vuoden odotuksen jalkeen tein sen: Hyppasin Bungya!!! Vaihto-oppilas vuotenani teimme vaihto-oppilaiden kanssa Etela-Saari-matkan. Pysahdyimme Queenstownissa, joka on adrenaliiniurheilulajien Mecca. Siella oli mahdollista hypata laskuvarjon kanssa lentokoneesta ja bungya, menna laskemaan koskia luolien lapi ja muuta kivaa ja jannittavaa. Halusin jo silloin hypata bungya, mutta koska vanhempani eivat antaneet 17-vuotiaalle tyttarelleen lupaa tahan, jain nuolemaan nappiani maailman ensimmaisella bungyhyppypaikalla. Jouduin katsomaan, kun useat kavereistani hyppasivat ja nauttivat siita.
Maailman ensimmaisesta bungyhyppypaikasta ei koskaan tullut minun ensimmaista bungyhyppypaikkaani. Sen suuren kunnian sai Taupon 45 m korkea bungypaikka. Hyppyteline sijaitsee Waikato-joen ylapuolella. Waikato-joki virtaa Taupo-jarvesta Tasmaninmereen ja sen varrelle on rakennettu monta vesivoimalaa. Minulle annettiin mahdollisuus koskettaa vetta tai kastua kokonaan hypyn jalkeen. Sanoin, etta haluan vain koskettaa vetta hieman. Kateeni kirjoitettiin painoni ja minulle anettiin hyppypassi.
Hyppypassi kaulassa merkattuna naisena kavelin vapisevin jasenin hyppytelinetta kohti. Minua ennen hyppasi aasialainen pariskunta yhdessa ja nainen vain itki ja kirkui ennen hyppya. Kun heidat oli kiinitetty naruun ja heidan piti nousta ylos, naisen polvet pettivat hetkeksi. Oli hieman arsyttavaa katsella moista ennen omaa hyppya. Kun pariskunta tyonettiin alas, nainen kirkui niin paljon, etta hyppyhenkilokunta peittivat korvansa. Tuli minun vuoroni. (Tata kirjoittaessani, kateni hikoilevat ja sydameni hakkaa tavallista kiihkeammin.) Olin psyykannut itseani pitkaan, silla tiesin, etta jos en hyppaakaan taman matkan aikana, tulen katumaan sita. Suomessakin voi hypata, mutta Uusi-Seelanti on kuitenkin bungyn synnyinmaa. Halusin hypata taalla. Hypystani on olemassa video Facebookissa kaikille kavereilleni, joten voitte katsoa sen sieltakin. Kuitenkin, tuli minun vuoroni. Ystavallinen hyppyhenkilokunta juttelivat minulle rauhallisesti ja kiinnittivat nilkkani valjaksiin, jotka he kiinnittivat bungynaruun. Jannitys sisallani kasvoi. Ajattelin, etta minun on pakko pystya tahan, silla kaikki, jotka ovat hypanneet, sanovat, etta se on mahtava kokemus. Minulle anettiin ohjeita siita, miten hyppy kannattaa tehda: kadet ylos ja leuka alas rintaan pain. Kavelin pingviinimaisesti hyppytelineen reunalle ja katsoin alas. "Mika pudotus!" ajattelin itsekseni, mutta paatin, etten mieti asiaa liikaa. Tarkeinta on hypata. Olin jo valmis hyppaamaan, kun henkilokunta pyysi minua katsomaan taakseni kameraan pain. Hieman arsyyntyneena katsoin taaksepain, palasin hyppyasentooni ja nojasin eteenpain. Yhtakkia tajusin, etta putoan, ihan oikeasti, kohti turkoosinsinista jokea. Kiljuin taytta kurkkua! Hieman ennen kuin kosketin jokea, huusin "Voi helvetti!", mita en kyllakaan muistanut. Huomasin taman vasta jalkeenpain videolta. En ainoastaan koskettanut jokea, vaan sukelsin jokeen siten, etta vesi ulottui alaselkaani asti. Taman jalkeen naru veti minua ylos ja tipuin uudelleen alas. Kauhun huudot muuttuivat ilon huudoiksi kun adrenaliini hoiti hommansa. Muutuin eufooriseksi ja hieman hassuksi. Pieni vene korjasi minut narulta pois. Kun olin turvallisesti veneessa, mumisin jotain ja veneessa istuva nainen kysyi minulta osaanko englantia. Vastasin: "Not right after I've jumped." Han kysyi minulta, mista tulen ja kun vastasin, sain kuulla vanhan mutta ah-niin-hauskan vitsin: "Well now you're finnished with your jump and you're Finish!". Vene vei minut rantaan. Jouduin kapuamaan polkua pitkin takaisin ylos ja tein taman taysin huumautuneena adrenaliinista. Ylhaalla sain katsella hyppypaikan ottamia valokuvia ja videota ja paatin ostaa ne muistoksi.

3.1.2009
Teimme perheen kanssa Taupolla myos muutamia muita kavelyita. Yhden kavelyn aikana loysimme Jessican kanssa kuumia lahteita, jotka virtasivat Waikato-jokeen. Monet ihmiset kylpivat kuuman ja kylman veden kohtaamispisteessa. Yhtena iltana paatimme menna iltakylvylle naihin lahteisiin. Kuuma ja kylma vesi eivat sekoitu hyvin, joten oli hieman haasteellista loytaa paikka, jossa kuuma vesi ei ole liian kuumaa ja jossa kylma vesi ei ole liian lahella. Paikoittain makasimme niin, etta kasiamme poltti, mutta jalkamme olivat kylmana. Kylpeminen oli kuitenkin lystia ja olin taysin rentoutunut sen jalkeen.

Taupo-viikko oli menestys! Rentouduin ja tein kivoja jannia asioita!