28.12.08

Taupo!

Lahden piakkoin Priestleysien mokille Taupolle. Taupo on jarvi keskella Uuden-Seelannin pohjoissaarta ja sen pohjoisrannalla sijaitsee pieni kaupunki nimelta Taupo. Niin kuin Suomessa, uusiseelantilaisilla perheilla on mokkeja, joita he kutsuvat englanniksi bach (lausutaan samalla tavalla kuin badge). Monen perheen mokki on isovanhempien vanha kotitalo. Nykyaan on kallista ostaa prheelleen mokki, silla useat ulkomaalaiset ostavat itsellensa lomakoteja Uudesta-Seelannista. Kuulostaako tutulta?

Kavin eilen shoppailemassa joulunjalkeisissa alennusmyynneissa. Taalla vaatteet ovat heikon NZ$:in takia halpoja. Vaatteet ovat tosi kivoja ja naisten kenkia loytyy myos isokokoisille jaloille. Ostin kesavaatteita, mika tuntuu hieman holmolta, mutta toisaalta loysin austraalialaisen surffivaateliikkeen, josta loyty monta kivaa varikasta paitaa ja shortseja.

Illalla menimme Johnin kanssa katsomaan Frost/Nixon -elokuvaa. Jannittava ja kiinnostava elokuva! Suosittelen ehdottomasti. En missaan vaiheessa kyllastynyt, vaikka en ymmartanyt ihan kaikkia historiallisia viitteita. Forrest Gumpin ja muiden amerikkalaisten elokuvien takia tiesin edes jotain Watergate:ista. Elokuvassa oli kivaa myos 70-luvun kuvailu.

Shortit + fleece-pusero + sandaalit = uusiseelantilaiset mokkivaatteet

Palaan asiaan viikon kuluttua!